FI&SE&LV KVA-m
Kuka?
Tiesin, että italianvinttikoirat ovat kivoja, mutta en tiennyt että ne voivat olla näinkin kivoja. Venni on aivan unelmakoira. Se on fiksu ja päättäväinen. Sillä on asennetta ja motivaatiota tehdä ja oppia. Venni kulkee mukanani lähes kaikkialle ja öisin nukumme saman peiton alla.
Harrastukset
Venni on käynyt muutamia kertoja näyttelyissä ja se on saavuttanut omat tavoitteensa, eli sillä on riittävät näyttelytulokset harrastaakseen käyttöpuolella. Radalla ei näin pienellä koiralla nopeus riitä, mutta maastoista Venni on Suomen, Ruotsin ja Latvian käyttövalio. Lisäksi Vennin epävirallinen harrastus on opetella erilaisia temppuja. Vain mielikuvitus on rajana, sillä tällä tyypillä on huikea kapasiteetti oppia ja omaksua uutta.
Terveys
Vennin silmät peilattiin syyskuussa 2019 ja niistä löytyi lievä PPM, iris-iris. Samalla tarkistettiin polvet ja ne on 0/0. Venni on kaikkiruokainen ja toistaiseksi muutenkin terve. Vennillä on MyDogDNA -profiili.








