Pentue sai nimensä lohikäärmeiden mukaan. Pentueessa on neljä urosta ja neljä narttua, koko joukko melko kirjavia niin ulkonäöltään kuin luonteiltaankin. Puolet raidallisia, puolet ilman, kaikki maskillisia. Luonteeltaan ovat kokonaisuudessaan melko avoimia ja reippaita. Helppo ottaa mukaan erilaisiin asioihin ja tilanteisiin. Terveyttä on tutkittu melko hyvin eikä ainakaan vielä ole ilmennyt sairauksia. Kaikilla pojilla on molemmat kivekset, joten pojat ovat käytettävissä myös jalostukseen sopiville nartuille.

Quetshadee Scatha
Brindle uros
Scatha on pentueen isoin roikale. Se on luonteeltaan rauhallinen ja hieman pidättyväinen vieraille. Scatha on C.I.B. sekä viiden maan muotovalio. Sillä on erittäin kauniit liikkeet, joilla se on liihoitellut useampaan kertaan myös ryhmäsijoituksille. Lisäksi sillä on kaksi maastosertiä Suomesta ja yksi Virosta. Scatha on kisannut myös radalla. Scatha on tutkittu silmien ja polvien osalta terveeksi.

Quetshadee Fafnir
Brindle uros
Fafnir on tumma ja pippurinen poika. Se on avoin ja ulospäinsuuntautunut rämäpää, joka jakelee lentosuukkoja omaan rajuun tyyliinsä. Fafnir on käynyt näyttelyissä sertin verran, radalta se on käyttövalio ja maastoista sillä on SM-kisojen voitto vuodelta 2019 sekä lisäksi sertejä Suomesta, Ruotsista, Latviasta ja Sloveniasta. Vuonna 2019 Fafnir juoksi ratajuoksun EM-pronssia Saksassa. Fafnir on tutkittu silmien ja polvien osalta terveeksi.

Quetshadee Smaug
Varjostunut punainen uros
Smaug eli kotoisammin Lucas on hömelö poika, joka muistuttaa hyvin paljon isäänsä niin ulkonäöllisesti kuin luonteeltaan. Lucas on terveystutkittu silmien, polvien ja sydämen osalta terveeksi.

Quetshadee Glaedr
Punainen uros
Glaedr eli kotoisasti Tsar on C.I.B. sekä kolmen maan muotovalio. Tsar on sijoittunut myös ryhmissä. Lisäksi Tsar harrastaa rallytokoa. Luonteeltaan se on iloinen ja avoin, varsinainen luottokoira. Tsar on kuvattu hienoin tuloksin. Lonkat B/B, kyynärät 0/0 ja selkä terve.

Quetshadee Alexstrasza
Punabrindle narttu
Alexstrasza tunnetaan kotona nimellä Åsa. Se on luonteeltaan varsin hauska tyttö ja saanutkin sen vuoksi liikanimen apina. Sillä on aina pieni pilke silmäkulmassaan. Åsa on kunnostautunut etenkin maastojuoksussa, josta sillä on saavutuksinaan SM-kisojen voitto vuodelta 2018. Lisäksi se on Suomen käyttövalio maastoista. Åsa kisaa myös radalla ja näyttelyistä sillä on yksi CACIB. Åsa on tutkittu silmien, polvien ja sydämen osalta terveeksi.

Quetshadee Saphira
Brindle narttu
Saphira eli Hadiya asuu serkkunsa ja pikkusiskonsa kanssa pohjoisessa Suomessa. Hadiya on erikoistunut puutarhatöihin ja onpa tuo melko vikkelä jaloistaankin. Hadiya on kellottanut Virpiniemen vinttikoiraradalla koko pentueen nopeimmat ajat. Kilpailulisenssi on yhtä koejuoksua vaille valmis. Näyttelyissä Hadiya on käynyt kerran, ollen rotunsa paras, ansaiten myös sertin sekä CACIB:n. Hadiyalla on MyDogDNA-profiili ja lisäksi se on kattavasti tutkittu terveeksi. Silmät terveet, lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0 ja selkä kaikilta osin puhdas.

Quetshadee Delfyne
Hiekanvärinen narttu
Delfyne eli Varpu asuu myös pohjoisessa. Varpu ei ole aktiivinen harrastuskoira, mutta sen kotilaumasta löytyy kyllä varmasti juoksukavereita. Varpu on käynyt joitain kertoja kokeilemassa ratajuoksua harjoituksissa.

Quetshadee Rhaegal
Hiekanvärinen narttu
Rhaegal eli Uga on melko vahva narttu, joka ei turhia hötkyile. Uga on harrastanut lähinnä näyttelyitä ja onkin viiden maan muotovalio. Uga on sijoittunut joitain kertoja myös ryhmissä. Terveyden osalta Ugalla on tutkittu silmät, polvet ja sydän terveiksi.
Vanhemmat
Elegantin Magnetiitti ja Harani el Nadiya de la Berondiere
