Sloughi on melko terve ja pitkäikäinen rotu.
Jotta tilanne saadaan pidettyä hyvänä, olisi tärkeää hyödytää meillä olevia apuvälineitä. Sloughien terveyden tutkiminen on vasta aluillaan, mutta suunta on ollut Suomessa hyvä ja yhä useampi harrastaja on kiinnostunut koiransa terveydestä. Valitettavasti sloughi on ollut pitkään sellainen rotu, jonka oletetaan olevan terve ilman mitään tutkimuksiakin. Tämä ajatusmalli istuu edelleen vahvasti joidenkin harrastajien ja jopa kasvattajien mielissä, joten pennunostajan on hyvä olla valveutunut. Ulkomailta on edelleen vaikea löytää pentua, jonka vanhempia olisi tutkittu miltään osin.
Autoimmuunisairaudet
Slougheilla esiintyy jonkun verran autoimmuunisairauksia, joten on tärkeää pitää rotu monimuotoisena. Geenipoolin kaventuminen lisää autoimmuunisairauksien riskiä ja esimerkiksi allergiat yleistyvät.
Slougheilla esiintyviä autoimmuunisairauksia on ainakin erilaiset allergiat, kilpirauhasen vajaatoiminta, steriili aivokalvontulehdus SRMA ja kynsiä vaurioittava SLO (symmetrical lupoid onychodystrophy).
Silmät
Slougheilla on esiintynyt oma PRA-silmäsairaus (rcd1a), mutta tälle on kehitetty geenitesti, jolla sairaus on saatu kitkettyä rodusta mahdollisesti kokonaan.
Sloughien silmiä on peilattu Suomessa ahkerasti ja lähes kaikilla on tuloksena terveet silmät. Muutamalla koiralla on ollut lieviä poikkeamia. Sloughien silmien peilaamista jatkossakin pidän tärkeänä, jotta tilanne saadaan pidettyä näinkin hyvänä.
Sydän
Sloughien sydämiä on ultrattu Suomessa enenevissä määrin ja tulokset ovat olleet ilahduttavan hyviä! Vaikka sydämiä onkin tutkittu viimeaikoina melko reilusti, on silti vaikea sanoa rodun kokonaistilanteesta paljoakaan. Slougheilla kuuluu usein ns. fysiologinen sivuääni, joten pelkkään sydänkuunteluun ei kannata tyytyä. Ultraamalla slougheilta on löytynyt joitan mitraaliläppävuotoja sekä dilatoivaa kardiomyopatiaa (DCM).
Luusto
Sloughien luusto-ongelmat painottuvat selvästi etupäähän. Lonkat eivät yleensä ole ongelma, mutta ongelmia saattaa löytyä selästä ja etuosasta. Slougheilla esiintyy Wobblerin syndroomaa, joka tarkoittaa selkäydinkanavan ahtautumista kaulan alueella. Sairaus alkaa tyypillisesti näkymään takajalkojen liikehäiriöinä, mutta edetessään alkaa vaikuttaa myös etujalkoihin.
Lisäksi slougheilla on tavattu olkanivelen osteokondroosia. Osteokondroosi on kasvuikäisen koiran ortopedinen sairaus, joka oireilee ontumisena, nivelen turvotuksena ja kipuiluna. Nykytiedon mukaan osteokondroosiin vaikuttavat niin geneettinen tausta kuin ulkoiset tekijätkin. Tarkkaa tautimekanismia ei tunneta.
Slougheilla on tavattu myös jonkun verran häntämutkia. Toisinaan sloughin häntä kiertyy liiaksi sirpille, mutta tämä ei ole sama kuin häntämutka.
Syöpäsairaudet
Erilaiset syövät ovat valitettavan yleisiä slougheilla ja myös ehkä se yleisin kuolinsyy.
