
Tulevat kilpailut
Suomen kilpailut löytyvät kilpailutietojärjestelmästä.
Kansainväliset kilpailut löydät täältä.
Kuinka päästä alkuun?

Ratajuoksua varten voi alkaa harjoitella heti, kun pentu saapuu kotiin. Viettiä voi vahvistaa leikittämällä pentua räteillä ja leluilla niin, että se pääsee jahtaamaan niitä. Pennun kanssa harjoittelu ei ole pitkän matkan juoksemista vaan enemmänkin kropanhallinnan opettelua ja vahvistamista sekä vieheinnokkuuden herättelyä.
Pennun kanssa hyvä apuväline on hevosten juoksutusraippa, jonka päähän on sidottu viehe. Saman asian ajaa mikä tahansa varsi, pätkä narua ja joku rätti. Tällaisella välineellä on helppo opettaa pennulle kääntymistä ja vieheen jahtaamista. Pennun kasvaessa raipan voi vaihtaa ongenvapaan, jolloin saadaan tehtyä laajempia liikkeitä ja pidempää juoksumatkaa. Ongenvapa on oiva väline myös aikuisen koiran kanssa. Ohjeet vapavieheen tekoon klikkaamalla.

Kun pennulla on rokotukset kunnossa, on seuraava osoite vinttikoirakerhojen järjestämät pentuharjoitukset. Pennun on hyvä tottua radan hälinään, muihin koiriin ja viehekoneen pörinään. Vieläkään pääosassa ei ole pitkien matkojen juokseminen, vaan se kaikki muu mitä pennun on hyvä oppia. Harjoitukset on hyvä aloittaa ns. käsivieheellä. Käsivieheitä on erilaisia, mutta tyypillisesti sillä tarkoitetaan viehelaitetta, jossa on pitkä naru. Sitä rullataan joko käsivoimin veivaamalla tai sähkömoottorilla, eikä siitä kuulu yhtä pelottavaa kovaa pörinää kuin kiskolla kulkevasta ratavieheestä, joten se on pennulle usein helpompi.
Kun pentu uskaltaa jahdata käsiviehettä myös rataympäristössä, voidaan aloittaa lähtökoppiin tutustuminen. Lähtökoppi on hyvä opetella perusteellisesti, sillä lähtö on yksi tärkeimpiä asioita ratajuoksussa. Kopittamisen tulee olla sujuvaa, eikä hyvin opetettua koiraa tarvitse työntää lähtökoppiin väkisin vaan se menee mieluusti etuveräjälle odottamaan kopin aukeamista. Koppiharjoittelussa luistaminen antaa kanssakilpailijoille etulyöntiaseman, sillä nopeakaan koira ei välttämättä saa tilaisuutta ohittaa kun tilaa on rajallisesti!
Vasta sitten kun koppilähtö on sujuvaa, on aika siirtyä juoksemaan kilpailumatkoja. Kun koira juoksee varmasti, on seuraava askel opettaa se juoksemaan ryhmässä, kavereista välittämättä. Ryhmäharjoittelu aloitetaan kokeneiden ja mieluusti vieraiden kavereiden kanssa. Kaveriksi ei kannata valita sitä koiran parasta rymykaveria, joka sekin on vasta aloittelija. Parasta harjoitusta on juoksuttaa koiraa mahdollisimman tasaisissa lähdöissä, varmojen kavereiden kanssa. Koiran on hyvä oppia ohittamaan ja toisinaan tulla myös ohitetuksi.
Kun koira osaa juosta yksin ja yhdessä, on kilpailuvalmius osoitettava kolmella koejuoksulla. Ensimmäinen on soolokoe, joka juostaan yksin mutta täydessä kilpailuvarustuksessa, eli kuonokoppa ja mantteli päällä. Sen läpäistyään koiran tulee suorittaa vielä kaksi ryhmäkoetta, jossa koekoira on täydessä kilpailuvarustuksessa ja sen molemmilta puolilta lähtee vähintään yksi kaverikoira. Italianvinttikoira saa suorittaa koejuoksut 280 m ja/tai 350 m matkoilta. Isoilla roduilla vähintään toisen ryhmäkokeen on oltava pitkältä matkalta eli 480 m. Kun koiralla on kaksi hyväksyttyä ryhmäkoetta suoritettuna peräkkäin, voi sille anoa kilpailukirjan. Jos ryhmäkoe on hylätty, on syytä harjoitella lisää ja yrittää myöhemmin uudestaan. Vaikka koiralla olisi ollut ensimmäinen ryhmäkoe hyväksytty, täytyy sen suorittaa molemmat ryhmäkokeet uudestaan hyväksytysti.
Ohjeet kilpailukirjan anomiseen löydät Suomen Vinttikoiraliiton sivuilta! Klikkaa tästä.
