Lisää MyDogDNA tuloksia

Vihdoin valmistuivat myös loppujen testattujen koirieni MyDogDNA tulokset. Nyt kaikki sloughini ja italiaanoni ovat testattuja. Enää puuttuu osa muualla asuvista sijoitus- ja yhteisomistuskoirista.

Italiaanoista en oikein osannut odottaa yhtään mitään. Olen toki selannut muiden italiaanojen MyDogDNA profiileita ja saanut hieman käsitystä siitä, mitä voisi olla odotettavissa, mutta omien koirieni lähisukulaisia ei vielä oltu testattu. Vennin tuloksissa ei paljastunut mitään ihmeellistä. Se on vapaa kaikista testatuista sairaksista ja väriltään dominanttimusta, joka kantaa sinistä. Venni ei ollutkaan seal, kuten olin hieman epäillyt.

Kelli taas aiheutti hieman hämmennystä ja luin sen tuloksia moneen kertaan, välillä päätäni raapien. Kellikin on vapaa kaikista testatuista sairauksista, mutta sen väri onkin sitten melko mielenkiintoinen. En rehellisesti sanottuna ole edes osannut epäillä siinä mitään kummallista, vaikka nyt testauksen ansiosta ymmärränkin miksi se on niin sininen isabella. Kelli nimittäin kantaa tan-merkkejä ja se aiheuttaa vahvaa sinistä varjostumista sen väriin. Ja koska Kelli nyt ei koskaan halua olla se tavallisin tyyppi, sen tan-merkit ovat muotoa Ayt, eli alleeliyhdistelmä, jossa on sekä soopeli että tan-merkit samassa kromosomissa. Tämä ei ole kovin yleinen millään rodulla, saati sitten italianvinttikoiralla, jolla tan-merkkiväriä esiintyy erittäin harvoin! Näin ollen Kelli voi toisen tan-kantajan kanssa periyttää tan-merkkivärisiä pentuja ja joka tapauksessa se periyttää tätä harvinaista Ayt alleeliyhdistelmäänsä eteenpäin. Se aiheuttaa isabellalle koiralle vahvaa varjostumista ja maskia, vaikka koira ei geneettisesti olisikaan maskillinen. No Kelli on kyllä myös maskillinen EmEm, jota osasinkin odottaa.

Eikä ne yllätykset siihen loppuneet. Kelli kantaa myös ruskeaa pigmenttiä. Sekään ei italiaanolla ole sallittu väri, mutta sitä joissain linjoissa kulkee. Kelli voisi siis toisen ruskean kantajan kanssa saada aikaan ruskepigmenttisiä pentuja, sellaisia suklaakoiria. Tai sitten liiloja, koska Kellihän on itse sinipigmenttinen. Lisäksi Kelli kantaa vielä valkokirjavuutta, joten miltä kuulostaisi valkoinen itsku liilalla pigmentillä ja tan-merkeillä? Melkoinen jackpot että nämä kaikki omituisuudet löytyvät yhdestä koirasta! Vaan toisaalta väri on vain väri, pääasia on, että Kelli on terve. Molempien tyttöjen geneettinen terveysindeksi oli hieman yli 100 tällä hetkellä. Se tuntuisi olevan italiaanolle aika tyypillinen luku.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: